keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Uuden nuken uudet vaatteet

Uusille nukeille kaivataan kipeästi vaatteita. Onneksi kaapit pursuilevat (jostain kumman syystä?!?) sen seitsemää sorttia jämälankoja.

Pienet ja helpot vaatteet on nopea tehdä ja juuri nyt sopivaa puuhaa minulle iltaisin, kun ei huvita sohvalta juuri liikahtaa mutta kokonaan tekemättäkään ei osaa olla.

Omasta päästä suuremmin suunnittelematta syntyi pari pitsineuleista kesämyssyä (joista tässä toinen) sekä neulemekko.

Myssyssä lankana on Novitan Miami, silmukoita 48 ja alkuun muutama kerros 2 oikein 2 nurin joustinneuletta suljettuna neuleena. Pitsineuleen hahmottelin itselleni ruutupaperille ennakkoon. Joka toinen kerros: *2 oikein yhteen, langankierto, 2 oikein, langankierto, ylivetämiskavennus*, joka toinen kerros oikeaa. Kun korkeus oli noin 6-7 cm, aloitin sileän neuleen ja sädekavennuksen. Langanpätkästä solmin vielä pienen rusetin koristeeksi.

Mekossa käytin jotain mitä lie iankaikkisen vanhaa, markkinoilta luultavasti jo ammoin kadonnutta kevyehköä lankaa. Aloitin luomalla 64 silmukkaa ja neulomalla suljettuna neuleena muutaman kerroksen ainaoikeaa, tässä tapauksessa siis joka toinen kerros oikein, joka toinen nurin. Sen jälkeen neuloin sileää neuletta noin 13 cm, minkä jälkeen kavennukset: 2 oikein yhteen, 2 oikein, 2 o yhteen, 2 o jne. koko kerroksen verran. Jäljelle jääneillä 48 silmukalla neuloin joustinneuletta viitisen senttiä, sillä lailla sopivasti.

Pääteltyäni mekon poimin päätellystä reunasta neljä+neljä silmukkaa olkaimia varten. Ne neuloin ainaoikealla sopivan mittaisiksi, päättelin ja ompelin irtonaiset päät mekon selkäpuolelle.

Täytynee seuraavaksi askarrella toinenkin mekkonen. Nukkejakin kun on tietenkin kaksin kappalein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)