keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Suomalaisen voiton läjä

Tarkoitukseni ei ollut alunperin ollenkaan julkaista tätä "Ei menny niinku Strömsössä"-kakkuluomusta, sillä kuten kuvasta näkyy tätä projektia ei voi millään muotoa valehdella onnistuneeksi. Mies kuitenkin keksi tälle tekemykselle niin hillittömän nimityksen, etten voinut vastustaa kiusausta otsikoida postaus sillä.

Kyseessä on elämäni ensimmäinen kuivakakkuyritelmä, äitini reseptivihkosta kaivettu Paholaisen kakku. No, nimensä veroinen. Tosin äiti sai sen aina näyttämään vähän erilaiselta?! Syy tähän katastrofiin lienee kuitenkin niinkin yksinkertainen kuin liian iso taikina liian pienessä vuoassa. Ensi kerralla koitan änkeä tuohon meidän vuokaan vain puolikkaan annoksen...

Periaatteessa se on näin helppo juttu:

5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
4 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Nämä sekoitetaan keskenään ja niiden sekaan lisätään keskenään sekoitetut:

2 dl maitoa
2 kananmunaa

Ja lopuksi vielä:

1,5 dl sulaa rasvaa

Taikina kaadetaan vuokaan ja kakkua paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Ja sitten meillä pitäisi olla kakku. Tai vaihtoehtoisesti läjä. Hyvin se maistui, kaikesta huolimatta. Ehkä se oli tuon sinivalkoisen tomusokerikuorrutuksen ansiota. Tai sitten ei.

2 kommenttia:

  1. Kokeilin tehdä tällaista hieman eri ohjella jo heti sunnuntaina; mutta ei ollut läheskään yhtä hyvää kun tuo sun. Tänään uusinta yritys tällä sun ohjeella; jossa mitat on hieman erilaiset :)

    VastaaPoista
  2. Kerro sit kuin kävi, tuliko yhtä upee läjä ku mulle! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)